Metsästystarinoita

M E T S Ä S T Y S T A R I N A T

TARINAN NIMI	KIRJOITTAJA	TALLENNETTU
KAKSI NÄÄTÄÄ 10 MINUUTISSA	Kullervo	19.12.2023
SIIVILÄVANUKETTU	Kullervo	25.12.2022
METSÄKAURIIN YLIAJO	Unto	15.1.2022
EI OLE JÄNIS LIIKKUNU	Kullervo	31.1.2022
HIRVIJAHDISSA	Hannu von S.	27.6.2022
* Klikkaa tarinan nimeä *

Palaa Pääsivulle

KAKSI NÄÄTÄÄ 10 MINUUTISSA
Näädänpyyntiin suuntasimme Haapasaloon. Tiesimme siellä näädän olevan. Lunta oli nelisenkymmentä senttiä, joten suksilla jouduimme liikkumaan. Pyynnissä oli veljeni Olavi ja Reijo sekä Markku-serkku. Jäljet löysimme Kärrytien varresta ja aloitimme jäljestyksen. Kierteli aluksi valtatie kolmentoista länsipuolella erilaisissa tureikoissa, joissa oli melko tiheää seurata, nutta aina pahimmat paikat koukattiin. Näin voitimme aikaa, ettei mene joka mutkaa hakiessa. Jäljet suuntasivat sitten kärrytien alkuun ja valtatietä kohti. Sieltä olikin sitten mennyt valtatien yli itäpuolelle. Sieltä lähti metsäautotien lenkki, joka kiersi Haapasaloon vanhalle maantielle. Oli suunnannut siihen lenkkiin, joten saimme käyttää sitä tietäkin hyväksi. Kun oli ylittänyt sen valtatien, niin siinä sitten oli jälkiä todella paljon. Oli sellaista matalaa taimikkoa, jossa oli kierrellyt ristiin rastiin.Ei meinannut saada mitään selvää suuntaa, minne oli mennyt. Siinä jäljestäessä tulimme siihen tulokseen, että tässä on kaksi näätää. Että toiset on pienemmät jäljet, vaikka osa kavereista väitti, että sama näätä se on, mutta olin eri mieltä. Jäljet johtivat siitä isoon kuusikkoon, joka oli melko harvaa, jossa on helppo seurata, jos on puittanu. Kiersi siinä lenkin ja meni toisien jälkien yli. Niin sanoin, että tuossa on toinen näätä, mutta toiset väitti, että ei ole. No, katotaan tämä kerran ollaan lähetty tämän perään. Meni siitä sellaiset parisataa metriä ja nousi kuuseen, jossa oli oravan pesä, eikä ollut puittanut, joten tiesimme sen olevan siellä. Siinä sitten hajaannuimme eri puolelle puuta, että joku pystyy ampumaan. Ja jonkun kohtalona on potkia puuta, että saa lätemään pesästä. Oliko Olavin vuoro potkia sitä, en tarkkaan muista. Mutta sieltä tullaan yleensä vauhdilla ja niin nytkin ja vielä siltä puolelta, jossa olin. Joten ei muuta kuin näätä jyvälle ja laukaus, niin se oli peli selvä. Uros näätä, tämähän kävi nätisti. Ei muuta kun käyhän ampumassa se toinen. Ei siellä mitään ole, väitti toiset. On siellä, minä hiihdän sinne, jos ette tuu. Lähdin siitä, että selvitän niitä jälkiä, että tulkaa perässä. Siitä ei ollut kuin sataviisikymmentä metriä väliä niillä pesillä, joten ei siinä mennyt kuin hetki, kun hiihdin sinne. Rupesin katsomaan sitä pesää. Kun kiersin sen alle, niin mitä ihmettä, siinähän jo näätä istui metrin pesän yläpuolella. Ei ollut aikaa ihmetellä muuta kuin äkkiä ase poskelle ja tähtäys ja laukaus, ettei karkaa, koska jos näätä puittaa, on tosi vaikea saada osumaan. Joten ei pääse karkuun, kun ammun heti, kun kerran istuu tarjolla. Ja ammuinhan sen ja huusin, että täällä on selvä, istui jo valmiiksi pesän yläpuolella. Toiset ihmetteli, että pitää olla hyvää tuuria, kun kaksi näätää näin äkkiä satiin. Saamamiehet onkin erikseen, toiset saa ja toiset ei saa. Joten siitä sitten kahden näätän kanssa suunta sitä metsätietä autolle ja uusia reissuja suunnittelemaan. Metsä antaa toisille enemmän kuin toisille. Kullervo

KAKSI NÄÄTÄÄ 10 MINUUTISSA

Näädänpyyntiin suuntasimme Haapasaloon. Tiesimme siellä näädän olevan.
Lunta oli nelisenkymmentä senttiä, joten suksilla jouduimme liikkumaan. Pyynnissä oli veljeni Olavi ja Reijo sekä Markku-serkku. Jäljet löysimme Kärrytien varresta ja aloitimme jäljestyksen. Kierteli aluksi valtatie kolmentoista länsipuolella erilaisissa tureikoissa, joissa oli melko tiheää seurata, nutta aina pahimmat paikat koukattiin. Näin voitimme aikaa, ettei mene joka mutkaa hakiessa. Jäljet suuntasivat sitten kärrytien alkuun ja valtatietä kohti. Sieltä olikin sitten mennyt valtatien yli itäpuolelle. Sieltä lähti metsäautotien lenkki, joka kiersi Haapasaloon vanhalle maantielle. Oli suunnannut siihen lenkkiin, joten saimme käyttää sitä tietäkin hyväksi. Kun oli ylittänyt sen valtatien, niin siinä sitten oli jälkiä todella paljon. Oli sellaista matalaa taimikkoa, jossa oli kierrellyt ristiin rastiin.Ei meinannut saada mitään selvää suuntaa, minne oli mennyt. Siinä jäljestäessä tulimme siihen tulokseen, että tässä on kaksi näätää. Että toiset on pienemmät jäljet, vaikka osa kavereista väitti, että sama näätä se on, mutta olin eri mieltä. Jäljet johtivat siitä isoon kuusikkoon, joka oli melko harvaa, jossa on helppo seurata, jos on puittanu. Kiersi siinä lenkin ja meni toisien jälkien yli. Niin sanoin, että tuossa on toinen näätä, mutta toiset väitti, että ei ole. No, katotaan tämä kerran ollaan lähetty tämän perään. Meni siitä sellaiset parisataa metriä ja nousi kuuseen, jossa oli oravan pesä, eikä ollut puittanut, joten tiesimme sen olevan siellä. Siinä sitten hajaannuimme eri puolelle puuta, että joku pystyy ampumaan. Ja jonkun kohtalona on potkia puuta, että saa lätemään pesästä. Oliko Olavin vuoro potkia sitä, en tarkkaan muista. Mutta sieltä tullaan yleensä vauhdilla ja niin nytkin ja vielä siltä puolelta, jossa olin. Joten ei muuta kuin näätä jyvälle ja laukaus, niin se oli peli selvä. Uros näätä, tämähän kävi nätisti.
Ei muuta kun käyhän ampumassa se toinen. Ei siellä mitään ole, väitti toiset. On siellä, minä hiihdän sinne, jos ette tuu. Lähdin siitä, että selvitän niitä jälkiä, että tulkaa perässä. Siitä ei ollut kuin sataviisikymmentä metriä väliä niillä pesillä, joten ei siinä mennyt kuin hetki, kun hiihdin sinne. Rupesin katsomaan sitä pesää. Kun kiersin sen alle, niin mitä ihmettä, siinähän jo näätä istui metrin pesän yläpuolella. Ei ollut aikaa ihmetellä muuta kuin äkkiä ase poskelle ja tähtäys ja laukaus, ettei karkaa, koska jos näätä puittaa, on tosi vaikea saada osumaan. Joten ei pääse karkuun, kun ammun heti, kun kerran istuu tarjolla. Ja ammuinhan sen ja huusin, että täällä on selvä, istui jo valmiiksi pesän yläpuolella. Toiset ihmetteli, että pitää olla hyvää tuuria, kun kaksi näätää näin äkkiä satiin. Saamamiehet onkin erikseen, toiset saa ja toiset ei saa. Joten siitä sitten kahden näätän kanssa suunta sitä metsätietä autolle ja uusia reissuja suunnittelemaan.
Metsä antaa toisille enemmän kuin toisille.
Kullervo

SIIVILÄVANUKETTU
Elettiin 80-lukua, jolloin vielä sai pyytää raudoilla kettuja, niin eipä kuin raudat käyttöön. Ensin kuitenkin piti kerätä kuusen pihkaa ja pihkata raudat. Ei muuta kuin nuotio ja hanskat, joilla aina raudat asettaa ja niillä sivellä kuumennetut raudat, ettei rauta haise ketun tarkkaan nenään. Nämä toimenpiteet suoritettuani piti lähteä katsomaan paikka,minne raudat asettaisin. Niin päätin hiihtää Linnankankaalle, jossa tiesin kettujen kulkevan. Siellä on iso tervahauta, jossa tykkäävät käydä, mutta eivät pesi, on sen verran vähän reikiä. Ja sieltä löysinkin sellaisen jäljen, josta oli kulkenu useamman kerran, joten tänne laitoin raudat. Mutta, kun elettiin kevättalvea, niin eikös sään pitänyt lämmetä. Kun tutkailin tilannetta, joten pyynnistä ei taidakkaan tulla mitään. Suvi pilaa kaiken, tulee hanki ja kettu kulkee mistä sattuu. Mitäs nyt tehdä, vielä jäätyykin ketun jälki, ettei raudat laukea. No, ei laittanutta lannisteta. Siinä näitä tuumittua, että vaikka yöllä hanki kovettuu, niin minäpä hajen kotoa Pulkkisesta siivilävanua. Äitillä oli tapana pitää siivilävanu saunan eteisessä, jossa se oli tavallaan luonnon olosuhteessa. Joten se ei haise millekään, joten käytän sitä läpän päällä lumen sijasta. Vaikka yöllä jäätyy jälki, niin kettu astuu ja laukaisee raudat. Näitä suunnitellessa ja toteuttaessani aikeita tein siinä suunnitelman, että kun siinä oli hirvi kulkenut, että laitan nuista hirven jäljistä, ettei tarvi omia jälkiä niin tarkasti peittää. Niinpä katsoin siinä kankaan laidasta paikan, että kun kettu tulee kummasta suunnasta tahansa, niin tuossa kahden metrin matkalla käyttää omaa jälkeä, vaikka on hanki. Joten laitoin siihen ja laitoin huolella sivusta jalan alle kuin puita pesään läpän kohdalle jalan kokoiselle alueelle. Siivilävanun revin pumpuliksi lumen sijaan. Vielä laitoin toiset raudat metrin päähän, joten jos teutaroi, niin jää molempiin, eikä mene kauvaksi. Ei muuta kuin kotiin ja odottamaan, mitä yö tuoo tullessaan. Eipä siinä auttanut muu kuin tyytyä tilanteeseen, yöllä kylmää ja tulee hanki ja yö meni ja oli kylmännyt hangen. Ei muuta kuin lähteä aamulla hiihtämään raudoille, että miten on käynyt. Kotoa on sellaiset pari kilometriä, joten se taittui aika helposti jäistä latua. Jätin aseenkin poijes, että hajen sitten, jos on mennyt rautoihin ja kun totean tilanteen, että onko raudoissa. Kun saavuin paikalle heti totesin, että on ryökäle jäänyt rautoihin ja minä ilman asetta. Mitä nyt tehdä, asekin kotona. Siinä tutkalin tilannetta, että on ollu lähellä jäädä vielä nuihin toisiinkin rautoihin, kun on teutaroinut raudoissa. Ei muuta kuin perään ilman asetta. Kun on hanki kantanut kettua, ettei paljon mitään jälkiä näkynyt, kun oli mennyt rautainkans ja oli vielä painokalikkakin irronnut, joten on keviä ketun viedä rautoja. Ei muuta kuin perään vaan. Oli suunnannut Lean kytömaalle päin ja oli siitä jatkanut peräntielle Syrjälän Pentin ja Lieskan Eeron välistä Lieskan harjuun päin. Porasenjen ylitettyäni tuumasin, että mene vaikka Siperiaan astin perässä tulen ja kiinni otan. Siinä sitten hiihdin peltotietä, jossa oli mutka niin kuulin, kun ketju helisi, joten siellä menee. Ei muuta kun vauhtia, sehän kuuli kun oli karkea keli ja minun alla hanki ratisi. Siitä suuntas Lieskan Paavolle päin saman Porasenjoen jäälle, josta oli puoli kilometriä ylempää jo kerran menny. Vauhdilla menin ja sain näköyhteyden, joten nyt on nahka katkolla. Jäällä kova vauhti, saavutin ketun, mutta pitikin lähteä ilman asetta. No, ei siinä mitään, saavutin ketun ja kun oli paksu rottinkisauva, sillä luja isku kuonon päälle, taju ketulta poijes. Sitten oli aika suksen sivulla lopettaa kettu. Siinä on sen verran iskuvoimaa, ettei tarvinut kärsiä turhia, eikä nahkaankaan tullut reikiä. Se oli iso uroskettu. Siitä sitten kettu harteille ja suunta kotiin, siitä kotiin neljä kilometriä. Matka taittui rauhallisesti hiihdellessä siivilävanukettu harteilla. Enään ei ollut kiirettä. Kullervo

SIIVILÄVANUKETTU

Elettiin 80-lukua, jolloin vielä sai pyytää raudoilla kettuja, niin eipä kuin raudat käyttöön. Ensin kuitenkin piti kerätä kuusen pihkaa ja pihkata raudat. Ei muuta kuin nuotio ja hanskat, joilla aina raudat asettaa ja niillä sivellä kuumennetut raudat, ettei rauta haise ketun tarkkaan nenään.

Nämä toimenpiteet suoritettuani piti lähteä katsomaan paikka,minne raudat asettaisin. Niin päätin hiihtää Linnankankaalle, jossa tiesin kettujen kulkevan. Siellä on iso tervahauta, jossa tykkäävät käydä, mutta eivät pesi, on sen verran vähän reikiä. Ja sieltä löysinkin sellaisen jäljen, josta oli kulkenu useamman kerran, joten tänne laitoin raudat.

Mutta, kun elettiin kevättalvea, niin eikös sään pitänyt lämmetä. Kun tutkailin tilannetta, joten pyynnistä ei taidakkaan tulla mitään. Suvi pilaa kaiken, tulee hanki ja kettu kulkee mistä sattuu. Mitäs nyt tehdä, vielä jäätyykin ketun jälki, ettei raudat laukea. No, ei laittanutta lannisteta.

Siinä näitä tuumittua, että vaikka yöllä hanki kovettuu, niin minäpä hajen kotoa Pulkkisesta siivilävanua. Äitillä oli tapana pitää siivilävanu saunan eteisessä, jossa se oli tavallaan luonnon olosuhteessa. Joten se ei haise millekään, joten käytän sitä läpän päällä lumen sijasta. Vaikka yöllä jäätyy jälki, niin kettu astuu ja laukaisee raudat.

Näitä suunnitellessa ja toteuttaessani aikeita tein siinä suunnitelman, että kun siinä oli hirvi kulkenut, että laitan nuista hirven jäljistä, ettei tarvi omia jälkiä niin tarkasti peittää. Niinpä katsoin siinä kankaan laidasta paikan, että kun kettu tulee kummasta suunnasta tahansa, niin tuossa kahden metrin matkalla käyttää omaa jälkeä, vaikka on hanki. Joten laitoin siihen ja laitoin huolella sivusta jalan alle kuin puita pesään läpän kohdalle jalan kokoiselle alueelle. Siivilävanun revin pumpuliksi lumen sijaan. Vielä laitoin toiset raudat metrin päähän, joten jos teutaroi, niin jää molempiin, eikä mene kauvaksi. Ei muuta kuin kotiin ja odottamaan, mitä yö tuoo tullessaan. Eipä siinä auttanut muu kuin tyytyä tilanteeseen, yöllä kylmää ja tulee hanki ja yö meni ja oli kylmännyt hangen.

Ei muuta kuin lähteä aamulla hiihtämään raudoille, että miten on käynyt. Kotoa on sellaiset pari kilometriä, joten se taittui aika helposti jäistä latua. Jätin aseenkin poijes, että hajen sitten, jos on mennyt rautoihin ja kun totean tilanteen, että onko raudoissa. Kun saavuin paikalle heti totesin, että on ryökäle jäänyt rautoihin ja minä ilman asetta. Mitä nyt tehdä, asekin kotona.

Siinä tutkalin tilannetta, että on ollu lähellä jäädä vielä nuihin toisiinkin rautoihin, kun on teutaroinut raudoissa. Ei muuta kuin perään ilman asetta. Kun on hanki kantanut kettua, ettei paljon mitään jälkiä näkynyt, kun oli mennyt rautainkans ja oli vielä painokalikkakin irronnut, joten on keviä ketun viedä rautoja. Ei muuta kuin perään vaan.

Oli suunnannut Lean kytömaalle päin ja oli siitä jatkanut peräntielle Syrjälän Pentin ja Lieskan Eeron välistä Lieskan harjuun päin. Porasenjen ylitettyäni tuumasin, että mene vaikka Siperiaan astin perässä tulen ja kiinni otan. Siinä sitten hiihdin peltotietä, jossa oli mutka niin kuulin, kun ketju helisi, joten siellä menee. Ei muuta kun vauhtia, sehän kuuli kun oli karkea keli ja minun alla hanki ratisi. Siitä suuntas Lieskan Paavolle päin saman Porasenjoen jäälle, josta oli puoli kilometriä ylempää jo kerran menny.

Vauhdilla menin ja sain näköyhteyden, joten nyt on nahka katkolla. Jäällä kova vauhti, saavutin ketun, mutta pitikin lähteä ilman asetta. No, ei siinä mitään, saavutin ketun ja kun oli paksu rottinkisauva, sillä luja isku kuonon päälle, taju ketulta poijes. Sitten oli aika suksen sivulla lopettaa kettu. Siinä on sen verran iskuvoimaa, ettei tarvinut kärsiä turhia, eikä nahkaankaan tullut reikiä. Se oli iso uroskettu. Siitä sitten kettu harteille ja suunta kotiin, siitä kotiin neljä kilometriä. Matka taittui rauhallisesti hiihdellessä siivilävanukettu harteilla. Enään ei ollut kiirettä.
Kullervo

METSÄKAURIIN YLIAJO
Olin joulukuussa 2021 liikkeellä Nurmijärvellä, mikä on heti Espoosta seuraava kunta koilliseen päin. Oli iltamyöhä ja varsin pimeää. Tievaloja oli paikoitellen. Ajelin jäisellä tiellä vain noin 70 km/h, kun oli huono näkyvyys. Yhdessä kohtaa ihmettelin, miksi vastaantulevat autot vilkuttivat valoja. Edessä seisoi auto tien sivussa. Liian myöhään huomasin, että jotakin oli ajoradalla. Juuri ennen törmäystä näin eläimen, jonka pää ja pienet sarvet olivat koholla. Kuului paukahdus. Pysähdyin pian ja lähdin selvittämään edessä olevan automiehen kanssa tilannetta. Kumma, että mies ei sitä ennen tehnyt mitään eläimen siirtämiseksi. Kävelimme eläimen luokse, jossa mies sanoi ajaneensa peuran päälle. Ensimmäistä oli onnistunut väistämään, mutta toinen osui puskuriin. Totesin hänelle, että kyseessä oli metsäkauris. Mies kysyi, että mitä pitäisi tehdä. Kauriita on silläkin seudulla vähintään satoja, eri asia ovat valkohäntäpeurat, jotka isompina aiheuttavat suuret vahingot autolle. Miehen autolla oli auton nokasta lähtenyt vain joitakin säleitä. Vedin elukan tien sivuun ja mies jäi miettimään asiaa raadon luokse. Lähdin katsomaan oman auton puskuria. Siinä näkyi vain vähän verta eikä muuta vahinkoa. Paukahdus syntyi varmaan sarvien osumasta. Kauris makasi kyljellään niin, että se mahtui aika hyvin pakettiauton alle. Korkeintaan taka-akseli, jonka kohdalla maavara on pienin, saattoi hieman mankeloida sitä, mutta se on lujaa tekoa. Täällä Etelä-Suomessa hirvieläimet, varsinkin metsäkauriit ja valkohäntäpeurat, joita on tosi paljon, ovat syksyisin todellinen riesa autoilijoille. Sen jälkeen olen ajellut metsäalueella pimeällä aika hiljakseen ja tarkkana. Unto

METSÄKAURIIN YLIAJO

Olin joulukuussa 2021 liikkeellä Nurmijärvellä, mikä on heti Espoosta seuraava kunta koilliseen päin. Oli iltamyöhä ja varsin pimeää. Tievaloja oli paikoitellen. Ajelin jäisellä tiellä vain noin 70 km/h, kun oli huono näkyvyys. Yhdessä kohtaa ihmettelin, miksi vastaantulevat autot vilkuttivat valoja. Edessä seisoi auto tien sivussa. Liian myöhään huomasin, että jotakin oli ajoradalla. Juuri ennen törmäystä näin eläimen, jonka pää ja pienet sarvet olivat koholla. Kuului paukahdus. Pysähdyin pian ja lähdin selvittämään edessä olevan automiehen kanssa tilannetta. Kumma, että mies ei sitä ennen tehnyt mitään eläimen siirtämiseksi. Kävelimme eläimen luokse, jossa mies sanoi ajaneensa peuran päälle. Ensimmäistä oli onnistunut väistämään, mutta toinen osui puskuriin. Totesin hänelle, että kyseessä oli metsäkauris. Mies kysyi, että mitä pitäisi tehdä. Kauriita on silläkin seudulla vähintään satoja, eri asia ovat valkohäntäpeurat, jotka isompina aiheuttavat suuret vahingot autolle. Miehen autolla oli auton nokasta lähtenyt vain joitakin säleitä. Vedin elukan tien sivuun ja mies jäi miettimään asiaa raadon luokse. Lähdin katsomaan oman auton puskuria. Siinä näkyi vain vähän verta eikä muuta vahinkoa. Paukahdus syntyi varmaan sarvien osumasta. Kauris makasi kyljellään niin, että se mahtui aika hyvin pakettiauton alle. Korkeintaan taka-akseli, jonka kohdalla maavara on pienin, saattoi hieman mankeloida sitä, mutta se on lujaa tekoa. Täällä Etelä-Suomessa hirvieläimet, varsinkin metsäkauriit ja valkohäntäpeurat, joita on tosi paljon, ovat syksyisin todellinen riesa autoilijoille. Sen jälkeen olen ajellut metsäalueella pimeällä aika hiljakseen ja tarkkana.
Unto

EI OLE JÄNIS LIIKKUNU
Tosi hyvä jäniskeli, uusi lumi ja pakkasta -2 astetta, mutta en lähtenyt silti pyyntiin, koska ei ollut niin sanottavasti jäniksen tarvetta. Mutta mieltä poltti, että kävisinkös jostakin katsomassa pupujussia. Mutta siinä kotona ollessa tuntui, että mitäs minä lähden tuonne, kun ei ole tarve saada jänistä. Niinpä sitten kulutin aikaa kotona emännän seurassa. Mutta emännän isä oli kiertänyt roskahaassa jäniksiä hakemassa ja tuli meille käymään. Totesi, että ei ole jänis liikkunut, että onko vähän vai eivätkö ole tohtinu liikkua, kun on satanu uutta lunta. Sitä oli kaikkiaan n. 20 senttiä. Siinä sitten näitä kommentteja kuunnellessa mielessäni totesin, että ei kaikille metsä näytä saalista ja pitää olla kovempi uskonen, jos metsä antaa, joten kun oli kahvit juotu ja appi lähti, niin päätin, että ei pidä paikkaansa, etteikö jänes ole liikkunu. Joten päätin laittaa metsästyskamppeet päälle ja käydä katsomassa, etteikö muka jänes ole liikkunu. Niinpä lähdin kotoa sinne, missä appi kertoi kiertäneen, että hän kävelin Pöntiöstä Roskahakaan ja kiersi sen kuusentaimikon. Niin lähdin kotoa jalkaisin Pöntiö-Roskahaka-linjalle, misä tulen apen jäljille. Sinne oli nevaa noin 800 m matkaa kotoa, joten ei kovin pitkä, vaikka neva oli pehmeä. Ei ollut jäätyny ennen kuin lumi tuli, mutta ei haitannut liikkumista. No, kun saavuin appi-isän jäljille, niin totesin, että katotaan, kummalla on kovempi usko. Minä seuraan jälkes ja ammun jäneksen, ettei yläkerran isäntä näytä kaikille saaliitaan. Niin lähdin seuraamaan jälkiä hiljakseen, koska kiirettä ei ollut siinä. Kävellessä tuumasin, ettei se Luoja todella anna kaikille saalista, että pitää olla oikea usko ja asenne, jos jotakin aikoo saada. Siinä sitten seurasin jälkiä ja tulin nevalta kuusimetsään, jota sanotaan Roskahaaksi. Siinä on linja ja traktorilla ajettava väylä, jota oli appikin kävellyt, joten ei kun mennään jälkeä. Siinä jatkoin matkaa ja totesin, ettei vielä näkynyt tällä kohden sadan metrin matkalla jänön jälkiä. Menin vielä sata metriä, niin totesin, että mitkäs tuossa on. Selvät jäniksen jäljet noin 5 metrin päässä näistä apen jäljistä. Siinä totesin vain, että ei muka ole jänis liikkunu, ettei pidä silti uskoa kaikkia puheita. Pitää käyttää omaa päätä ja uskoa. Siinä tein oman ratkaisun, että miten lähden muita seuraamaan. Siinä päättelin, että ei voi olla kaukana, koska lumi on todella metsästäjän puolella: jälki näkyy selvästi, että pystyy vähän etäämmältäkin seurata jälkeä, ei tarvi kävellä jäljillä. Niin sitten haulikko ampumavalmiina lähden kävelemään jälkien sivussa noin viiden metrin päässä jäljistä ja samalla tarkkailen jälkiä. Siitä kun lähdin, en päässyt kuin noin 20 metriä, niin jänis pomppasi kuusen alta ja lähti poispäin. Siinä varmistin pois päältä ja heittolaukaus jänekseen, joka oli juoksunsa juossut. Jänes kaatui ja totesin, että vai ei ole muka jänes liikkunu. Mikäs tämä sitten on. Tähän kaikkeen kului, kun lähdin kotoa, aikaa vajaa tunti, niin olin saaliin omistaja ja yhtä kokemusta rikkaampi, ja Luojan kanssa sinut näytti voimansa. Kullervo

EI OLE JÄNIS LIIKKUNU

Tosi hyvä jäniskeli, uusi lumi ja pakkasta -2 astetta, mutta en lähtenyt silti pyyntiin, koska ei ollut niin sanottavasti jäniksen tarvetta. Mutta mieltä poltti, että kävisinkös jostakin katsomassa pupujussia. Mutta siinä kotona ollessa tuntui, että mitäs minä lähden tuonne, kun ei ole tarve saada jänistä. Niinpä sitten kulutin aikaa kotona emännän seurassa. Mutta emännän isä oli kiertänyt roskahaassa jäniksiä hakemassa ja tuli meille käymään. Totesi, että ei ole jänis liikkunut, että onko vähän vai eivätkö ole tohtinu liikkua, kun on satanu uutta lunta. Sitä oli kaikkiaan n. 20 senttiä. Siinä sitten näitä kommentteja kuunnellessa mielessäni totesin, että ei kaikille metsä näytä saalista ja pitää olla kovempi uskonen, jos metsä antaa, joten kun oli kahvit juotu ja appi lähti, niin päätin, että ei pidä paikkaansa, etteikö jänes ole liikkunu. Joten päätin laittaa metsästyskamppeet päälle ja käydä katsomassa, etteikö muka jänes ole liikkunu. Niinpä lähdin kotoa sinne, missä appi kertoi kiertäneen, että hän kävelin Pöntiöstä Roskahakaan ja kiersi sen kuusentaimikon. Niin lähdin kotoa jalkaisin Pöntiö-Roskahaka-linjalle, misä tulen apen jäljille. Sinne oli nevaa noin 800 m matkaa kotoa, joten ei kovin pitkä, vaikka neva oli pehmeä. Ei ollut jäätyny ennen kuin lumi tuli, mutta ei haitannut liikkumista. No, kun saavuin appi-isän jäljille, niin totesin, että katotaan, kummalla on kovempi usko. Minä seuraan jälkes ja ammun jäneksen, ettei yläkerran isäntä näytä kaikille saaliitaan. Niin lähdin seuraamaan jälkiä hiljakseen, koska kiirettä ei ollut siinä. Kävellessä tuumasin, ettei se Luoja todella anna kaikille saalista, että pitää olla oikea usko ja asenne, jos jotakin aikoo saada. Siinä sitten seurasin jälkiä ja tulin nevalta kuusimetsään, jota sanotaan Roskahaaksi. Siinä on linja ja traktorilla ajettava väylä, jota oli appikin kävellyt, joten ei kun mennään jälkeä. Siinä jatkoin matkaa ja totesin, ettei vielä näkynyt tällä kohden sadan metrin matkalla jänön jälkiä. Menin vielä sata metriä, niin totesin, että mitkäs tuossa on. Selvät jäniksen jäljet noin 5 metrin päässä näistä apen jäljistä. Siinä totesin vain, että ei muka ole jänis liikkunu, ettei pidä silti uskoa kaikkia puheita. Pitää käyttää omaa päätä ja uskoa. Siinä tein oman ratkaisun, että miten lähden muita seuraamaan. Siinä päättelin, että ei voi olla kaukana, koska lumi on todella metsästäjän puolella: jälki näkyy selvästi, että pystyy vähän etäämmältäkin seurata jälkeä, ei tarvi kävellä jäljillä. Niin sitten haulikko ampumavalmiina lähden kävelemään jälkien sivussa noin viiden metrin päässä jäljistä ja samalla tarkkailen jälkiä. Siitä kun lähdin, en päässyt kuin noin 20 metriä, niin jänis pomppasi kuusen alta ja lähti poispäin. Siinä varmistin pois päältä ja heittolaukaus jänekseen, joka oli juoksunsa juossut. Jänes kaatui ja totesin, että vai ei ole muka jänes liikkunu. Mikäs tämä sitten on. Tähän kaikkeen kului, kun lähdin kotoa, aikaa vajaa tunti, niin olin saaliin omistaja ja yhtä kokemusta rikkaampi, ja Luojan kanssa sinut näytti voimansa.
Kullervo

HIRVIJAHDISSA
Se oli taas tulossa yksi syksyinen viikonloppu. Sää oli perinteinen , syksyisen raaka. Tuuli ja räntäsade huolehtivat huonosti nukutusta yöstä , kääntyillen ja kähmien tyynyjä korville kiskoen , kuitenkin kuunnellen sateen surullista rummutusta . No aamu valkenee ja harrastukset odottavat . Hirvimetsälle miehen mieli . Aaamuvarhaisella auringon kanssa noustiin , kaippa aurinkokin heräsi , vaikkei sitä tänään näkynytkään . Olihan sitä näihin metsälle lähtö rutiineihin tottunut vuosien varrella . Seuramme metsästys oli alkuvaiheissa ,elikkä helppo aloittaaa , ei tarkasti valittua kohdetta . Hirvisonnia ,vasoja ja vasatonta emää metsästetään . No niin aamu puuro oli aamusella heitetty naamariin . Teetä juoksupojaksi ja sittenpä tarkistetaan , että eväät käristemakkaroineen on mukana . Siinä tärkeysjärjestys . Vieläpä Termospulloon kuuma vesi , teepussi ja murukahvi onkin jo repussa , minun pravuurini lähtee mukaan . Jaa mitäs vielä , VHF puhelin on ollut latauksessa koko yön . Lämmintä vaatetta varallekin syksyn tuuliin ja luonnon tuiverruksiin . Oranssi lakki , ei sitä vanhaa hyvin palvellutta punaista enään ,vaikkei sitä olekaan hennonut heittää pois . Se oli palvellut vuosia , ajan patina siinä näkyi ,monen nuotion savut haistelleena. Suolla saalista suolistaessa nevaojissa rypeneenä, alkoi olla jo mustan harmaa . Tuntui kuin se katsoisi minua ja haluaisi lähteä matkaan. Ääneen tokaisi , lähetään sitten toiste lintumetsälle. Ase on pussissa Tikka m55 308 win ,lipas taskuun . Panoksia muutama varalle. Puukkoja ainakin kaksi , toinenhan jää kaatopaikalle , tai unohtuu nuotiolle. Mitäs vielä ? Auto on kait tankattu ? Viime yö huonosti nukuttuna , vai vanhuusko se tekee vähän hajamieliseksi , sitä ajan patinaa :) REPPU ? mitäs sielä nyt olikaan ? Käristemakkarat ja sinappi, ne tärkeimmät . No tulikohan se puukko, toinen pitäis olla valmiina repussa. Kuiva varapaita. Aika juoksee aamulla, kuin sprintteriurheilija. Jokin vaivaa , tulikohan kaikki tarpeellinen mukaan? Niin kuin kaikki ei ois matkassa ? Se hemmetin peltikatto rymisteli koko yön , muistuttaen syksyn tulosta. Katon syy , jos jotain jää. Ja vanhan miehen yölliset vessavierailut tekevät aamut hajamieliseksi . Eiköhän tässä tärkeimmät . Polttopuutkin valmiina vanhassa uskollisessa Volvossa varttomassa nuotion tekoa varten. Sielähän se ”mustulaisten tanssikirveskin” Tuo vanha farmari on kuin luotettava uskollinen koira, joka odottelee pihassa. Häntä vaan ei sillä heilu :) Nyt sitä lähtöjahkailua, reppu takapenkillä, ase peräkontissa. Aamun aika rientää, mihin sillä ajalla onkaan aamuisin niin hemmetinmoinen kiirus ? Myöhästynkö aloituksesta, no kaverit saa nälviä: Oliko krapula, mitä mies makaa puoleenpäivään? Leikkimielellähän siellä Impivaaran kämpässä vitsaillaan . Meillä on tapana sanoa, et pikku pottuilu on vielä kehumista. Olikohan muovipussi mukana, jos sattuis saamaan vasan maksaa taikka sydämen kaadolta mukaan ? Nyt se on jo lähdettävä . Kello on jo yli kahdeksan. Katsoppas, sade lakkas, nostattaa kummasti fiilistä. Kämppää kohti ajellessa joku mieltä kaivertelee. Kompassi ? Ei se niin välttämätön tutuilla tantereilla. Vaikka onhan sielläkin joskus pyörähtänyt harhaan. Oranssi hattukin on näköjään vänkärin penkillä ja takakontissa kait toinen, jos joku hajamielinen, tai hätäinen on unohtanut omansa, voipi lainata. Koiran kiinniottonarukin tuntuu taskussa . Joku vaivaa ??? Hiphuraa! Ehdinpä ajoissa käskynjakoon. Tästähän se hieno metsästyspäivä alkakoon . Käskynjako alkaa Impivaaran metsästysmajassame. Johtaja huutelee kaverit kokoon, pihalla on kertynyt pikku porukoita, joissa vitsaillaan, muistellaan viimevuotta ja kerrotaan hirvien ja peurojen viimeisimpiä havaintoja . No niin :” porukka kashan ja kuunnelkaa” Osittain ukkoontunut hirviporukkamme ajanpatinaa todistaa se, kun aloitamme taasen muistaen edesmennyttä toveriamme pitämällä minuutin pituisen hiljaisen hetken. Johtaja lukee turvallisuuohjeet ja jaetaan samat myös kirjallisena. Koirien sijainti on saatu koiramiehiltä. Lainekankhaasa on hyvä haukku Jeppekoiralla. Porukka on jaettu kolmeen ryhmään, joissa kaikissa on oma ryhmänjohtaja. Hän tarkentaa passipaikat ja ampumasektorit. Itsehän voi tietyissä paikoissa liikkua sivusuunnassa, ryhmyrin kanssa oltiin perinteisen todennäköisellä hirvien kulkureitillä. Ja eipä tarvinnut kauakaan odotella, kun alkoi haukku lähestyä ja eikun suoraan minua kohti. Eipä sitten aloitetakaan koleaa ,mutta kauniiksi muttunutta syksyaamua teen juonnilla. Lähestyy, lähestyy. Koirames ilmoittaa radiolla, et nyt Kaken ryhmä hiljaa. Meidän porukan reilut koiramiehet saisivat ammuttua suunnilleen kaikki meidän lupahirvet, mutta kaverihenki on kova ja passimiehille annetaan madollisuus. Rapinaa kuulu. Nostan aseen repun nojalta, lipas kiinni. Lataus ja varmistus. Nyt en tiennyt itkeäkkö, vai nauraa …. LUKKO ,missä on mun aseen lukko ? 100 Metriä, joku liikkuu minua kohti. Enpä kehtaa murjaista radioon, et hei, mulla ei ole asetta jolla ampua. Alan liikkua ja pitää pientä ääntä , ettei hirvi pääse minun kohdalta passiketjun läpi . Kake kuiskaa VHF,ään, Hannu näetkö komea sarvipää kohta sinun edessä . Ole nyt siellä hiljaa. Samalla näen isoruhoisen sonnin, neljä piikkiä, mutta iso, tosi iso. Nyt ei auta kuin kävellä kohti hirveä, joka havaitsee minut ja kääntyy toisaalle. Hemmettiäkö siellä mesoat, nyt se kaikkoaa kuuluu luurista. No pysyy passin sisällä. Johtaja ilmoittaa: pitäkää passipaikkanne, ykkösryhmä siirtyy kärrytielle. Haukku loppui. Tarkoittaa, et koira ja hirvi etenee aika vauhtia. No nytpä availen repun ja otan termospullon esiin ja leivät, kait ne tuli mukaan ?? Arvasin prkl et jokin vaivasi ,ettei kaikki ole mukana. No vuosien kokemus ja monen töppäyksen kovettamana hymyilin luonnolle. Mitäs luoja minusta hajamielisen teit. Teetä kuksaan ja leipää rintaan, pientä myhäilyä, kun tietää et tulee sanomista: ”ekkö sinä hemmetin AC/dc (adhd) vois edes hetken olla rauhassa”. No olinhan minä viime syksynä ihan hissukseen. Olin nukahtanut nojatessani syysauringon viime säteiden lämmitämän kiven kylkeen :) Siitäpä oli viiden hirven lauma löntystellyt viiden metrin päästä ohitseni. Harrastushan tämä, ei se niin vakavaa ole. Onhan mulla jo parit komeat sarvet kotisaunan ja tuvan seinällä. Eväät maistuu luonnossa tosi makealta, niin hyvältä, et kun kuulin kiväärin kumahtavan kilometrin päässä. Olimme saaneet joukkueena hirven. Enpä hätkähtänyt laukaukseen. Rauhallisesti kokosin kampeet ja aloin tekemään lähtöä kaadolle . Varmistin päälle, liikkuvat taakse, lipas irroita ja lataa ja laukaise turvallisesti maahan tai taivaalle. Paljon naurun hykerrystä. Hannu von S.

HIRVIJAHDISSA

Se oli taas tulossa yksi syksyinen viikonloppu. Sää oli perinteinen , syksyisen raaka. Tuuli ja räntäsade huolehtivat huonosti nukutusta yöstä , kääntyillen ja kähmien tyynyjä korville kiskoen , kuitenkin kuunnellen sateen surullista rummutusta . No aamu valkenee ja harrastukset odottavat . Hirvimetsälle miehen mieli . Aaamuvarhaisella auringon kanssa noustiin , kaippa aurinkokin heräsi , vaikkei sitä tänään näkynytkään . Olihan sitä näihin metsälle lähtö rutiineihin tottunut vuosien varrella . Seuramme metsästys oli alkuvaiheissa ,elikkä helppo aloittaaa , ei tarkasti valittua kohdetta . Hirvisonnia ,vasoja ja vasatonta emää metsästetään . No niin aamu puuro oli aamusella heitetty naamariin . Teetä juoksupojaksi ja sittenpä tarkistetaan , että eväät käristemakkaroineen on mukana . Siinä tärkeysjärjestys . Vieläpä Termospulloon kuuma vesi , teepussi ja murukahvi onkin jo repussa , minun pravuurini lähtee mukaan . Jaa mitäs vielä , VHF puhelin on ollut latauksessa koko yön . Lämmintä vaatetta varallekin syksyn tuuliin ja luonnon tuiverruksiin . Oranssi lakki , ei sitä vanhaa hyvin palvellutta punaista enään ,vaikkei sitä olekaan hennonut heittää pois . Se oli palvellut vuosia , ajan patina siinä näkyi ,monen nuotion savut haistelleena. Suolla saalista suolistaessa nevaojissa rypeneenä, alkoi olla jo mustan harmaa . Tuntui kuin se katsoisi minua ja haluaisi lähteä matkaan. Ääneen tokaisi , lähetään sitten toiste lintumetsälle. Ase on pussissa Tikka m55 308 win ,lipas taskuun . Panoksia muutama varalle. Puukkoja ainakin kaksi , toinenhan jää kaatopaikalle , tai unohtuu nuotiolle. Mitäs vielä ? Auto on kait tankattu ? Viime yö huonosti nukuttuna , vai vanhuusko se tekee vähän hajamieliseksi , sitä ajan patinaa :) REPPU ? mitäs sielä nyt olikaan ? Käristemakkarat ja sinappi, ne tärkeimmät . No tulikohan se puukko, toinen pitäis olla valmiina repussa. Kuiva varapaita. Aika juoksee aamulla, kuin sprintteriurheilija. Jokin vaivaa , tulikohan kaikki tarpeellinen mukaan? Niin kuin kaikki ei ois matkassa ? Se hemmetin peltikatto rymisteli koko yön , muistuttaen syksyn tulosta. Katon syy , jos jotain jää. Ja vanhan miehen yölliset vessavierailut tekevät aamut hajamieliseksi . Eiköhän tässä tärkeimmät . Polttopuutkin valmiina vanhassa uskollisessa Volvossa varttomassa nuotion tekoa varten. Sielähän se ”mustulaisten tanssikirveskin” Tuo vanha farmari on kuin luotettava uskollinen koira, joka odottelee pihassa. Häntä vaan ei sillä heilu :) Nyt sitä lähtöjahkailua, reppu takapenkillä, ase peräkontissa. Aamun aika rientää, mihin sillä ajalla onkaan aamuisin niin hemmetinmoinen kiirus ? Myöhästynkö aloituksesta, no kaverit saa nälviä: Oliko krapula, mitä mies makaa puoleenpäivään? Leikkimielellähän siellä Impivaaran kämpässä vitsaillaan . Meillä on tapana sanoa, et pikku pottuilu on vielä kehumista. Olikohan muovipussi mukana, jos sattuis saamaan vasan maksaa taikka sydämen kaadolta mukaan ? Nyt se on jo lähdettävä . Kello on jo yli kahdeksan. Katsoppas, sade lakkas, nostattaa kummasti fiilistä. Kämppää kohti ajellessa joku mieltä kaivertelee. Kompassi ? Ei se niin välttämätön tutuilla tantereilla. Vaikka onhan sielläkin joskus pyörähtänyt harhaan. Oranssi hattukin on näköjään vänkärin penkillä ja takakontissa kait toinen, jos joku hajamielinen, tai hätäinen on unohtanut omansa, voipi lainata. Koiran kiinniottonarukin tuntuu taskussa . Joku vaivaa ??? Hiphuraa! Ehdinpä ajoissa käskynjakoon. Tästähän se hieno metsästyspäivä alkakoon . Käskynjako alkaa Impivaaran metsästysmajassame. Johtaja huutelee kaverit kokoon, pihalla on kertynyt pikku porukoita, joissa vitsaillaan, muistellaan viimevuotta ja kerrotaan hirvien ja peurojen viimeisimpiä havaintoja . No niin :” porukka kashan ja kuunnelkaa” Osittain ukkoontunut hirviporukkamme ajanpatinaa todistaa se, kun aloitamme taasen muistaen edesmennyttä toveriamme pitämällä minuutin pituisen hiljaisen hetken. Johtaja lukee turvallisuuohjeet ja jaetaan samat myös kirjallisena. Koirien sijainti on saatu koiramiehiltä. Lainekankhaasa on hyvä haukku Jeppekoiralla. Porukka on jaettu kolmeen ryhmään, joissa kaikissa on oma ryhmänjohtaja. Hän tarkentaa passipaikat ja ampumasektorit. Itsehän voi tietyissä paikoissa liikkua sivusuunnassa, ryhmyrin kanssa oltiin perinteisen todennäköisellä hirvien kulkureitillä. Ja eipä tarvinnut kauakaan odotella, kun alkoi haukku lähestyä ja eikun suoraan minua kohti. Eipä sitten aloitetakaan koleaa ,mutta kauniiksi muttunutta syksyaamua teen juonnilla. Lähestyy, lähestyy. Koirames ilmoittaa radiolla, et nyt Kaken ryhmä hiljaa. Meidän porukan reilut koiramiehet saisivat ammuttua suunnilleen kaikki meidän lupahirvet, mutta kaverihenki on kova ja passimiehille annetaan madollisuus. Rapinaa kuulu. Nostan aseen repun nojalta, lipas kiinni. Lataus ja varmistus. Nyt en tiennyt itkeäkkö, vai nauraa …. LUKKO ,missä on mun aseen lukko ? 100 Metriä, joku liikkuu minua kohti. Enpä kehtaa murjaista radioon, et hei, mulla ei ole asetta jolla ampua. Alan liikkua ja pitää pientä ääntä , ettei hirvi pääse minun kohdalta passiketjun läpi . Kake kuiskaa VHF,ään, Hannu näetkö komea sarvipää kohta sinun edessä . Ole nyt siellä hiljaa. Samalla näen isoruhoisen sonnin, neljä piikkiä, mutta iso, tosi iso. Nyt ei auta kuin kävellä kohti hirveä, joka havaitsee minut ja kääntyy toisaalle. Hemmettiäkö siellä mesoat, nyt se kaikkoaa kuuluu luurista. No pysyy passin sisällä. Johtaja ilmoittaa: pitäkää passipaikkanne, ykkösryhmä siirtyy kärrytielle. Haukku loppui. Tarkoittaa, et koira ja hirvi etenee aika vauhtia. No nytpä availen repun ja otan termospullon esiin ja leivät, kait ne tuli mukaan ?? Arvasin prkl et jokin vaivasi ,ettei kaikki ole mukana. No vuosien kokemus ja monen töppäyksen kovettamana hymyilin luonnolle. Mitäs luoja minusta hajamielisen teit. Teetä kuksaan ja leipää rintaan, pientä myhäilyä, kun tietää et tulee sanomista: ”ekkö sinä hemmetin AC/dc (adhd) vois edes hetken olla rauhassa”. No olinhan minä viime syksynä ihan hissukseen. Olin nukahtanut nojatessani syysauringon viime säteiden lämmitämän kiven kylkeen :) Siitäpä oli viiden hirven lauma löntystellyt viiden metrin päästä ohitseni. Harrastushan tämä, ei se niin vakavaa ole. Onhan mulla jo parit komeat sarvet kotisaunan ja tuvan seinällä. Eväät maistuu luonnossa tosi makealta, niin hyvältä, et kun kuulin kiväärin kumahtavan kilometrin päässä. Olimme saaneet joukkueena hirven. Enpä hätkähtänyt laukaukseen. Rauhallisesti kokosin kampeet ja aloin tekemään lähtöä kaadolle . Varmistin päälle, liikkuvat taakse, lipas irroita ja lataa ja laukaise turvallisesti maahan tai taivaalle. Paljon naurun hykerrystä.
Hannu von S.