Suomen Raamattuopisto Järviradio Tapahtuma: Hengellinen Ilta
Aika: Ma 28.4.2014 klo 18:00 – 21:00
Paikka: Järviradio, Alajärvi
Opetus: On Isät Täällä Taistelleet
Puhuja: Unto Pulkkinen

ON ISÄT TÄÄLLÄ TAISTELLEET
SISÄLTÖ
Johdantoa
Millaista oli kristillisyys Talvisodassa?
Miksi Jumala ei estä sotia?
Voiko kristitty olla sotilas?
Mitä on pietismi?
Kuinka Karoliiniarmeija ja Pietismi liittyvät toisiinsa?
Siperian pietismi
Jääkäriliike
Mitä soturikuningas Daavidin esimerkki kertoo?

Otsikko löytyy virrestä 577, jonka ensimmäinen säkeistö kuuluu:
Sun kätes, Herra, voimakkaan suo olla turva Suomenmaan niin sodassa kuin rauhassa ja murheen, onnen aikana.

Johdantoa
Veteraanipäivää vietetään vuosittain 27. huhtikuuta.
Veteraaneja on Suomessa vielä 32 000 henkilöä.
Heistä sotainvalideja on 4 800 henkilöä.
Veteraanien keski-ikä on 90 vuotta.
Veteraanit kävivät kolme raskasta sotaa:
Talvisota, joka päättyi 13.3.1940.
Jatkosota, joka päättyi 4.9.1944.
Lapin sota, joka päättyi 27.4.1945, siis Veteraanipäivänä.
Sotiin osallistui yhteensä noin 600 000 miestä ja 100 000 naista.
Nuorimmat rintamalle joutuneista olivat vasta 17-vuotiaita.
Joka kahdeksas sotiin osallistuneista menehtyi.
Heistä, jotka palasivat, pysyvän sotavamman sai joka neljäs.
Sodat jättivät jälkeensä 30 000 leskeä ja yli 50 000 sotaorpoa.
Yli puoli miljoonaa ihmistä menetti kotinsa.
Sotien jälkeen veteraanien työ isänmaan hyväksi jatkui.
Jälleenrakennus, Karjalan evakkojen asuttaminen, merialueiden miinanraivaus ja sotakorvaukset vaativat voimia.
Osoittakaamme kaikin tavoin kunnioitusta vielä elossa olevia veteraaneja kohtaan.
Sen he ovat ansainneet, vaikka he eivät ole sitä vaatimassa.
Tätä pyyteettömyyttä ja velvollisuuden tuntoa kuvastaa myös sanat laulusta
Oi, kallis Suomenmaa seuraavasti:
Oi Suomi synnyinmaa
suo helmassas´ sun poikasi onnellista nukahtaa
kun hän henkensä halvan sulle antanut on.
Ei muuta kunniaa
kuin kuulla kummullansa
sun kuusiesi kuiskinaa
kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon.


Millaista oli kristillisyys Talvisodassa?
Lutherin virsi 170 Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan...
luetaan myös Isänmaallisiin virsiin. Sitä saattokansa veisasi Helsingin rautatieasemalla,
kun Paasikivi ja kumppanit lähtivät junalla Moskovaan neuvottelemaan lokakuussa 1939 ennen Talvisodan puhkeamista.
Sota kuitenkin syttyi alkaen provokatiivisilla Mainilan laukauksilla rajan takaa.
Neuvostojoukot vyöryivät rajan yli 30.11. aamuvarhaisella liki koko rajan pituudelta teiden suunnissa.
Neuvostoliiton tavoitteena oli vallata koko Suomi. Sen piti tapahtua muutamassa viikossa.
Varmasti sinä aikana rukoiltiin paljon, ja meillä on rukouksia kuuleva Jumala.
Kuinka isämme ja isoisämme jaksoivat siinä tulihelvetissä? Mielestäni vanha sanonta:
Koti, Uskonto ja Isänmaa olivat silloin arvossaan.
Jokainen tiesi, että niille rakkaille kotirintamalla kävisi huonosti, jos maa vallattaisiin.
Olisiko edessä ollut Baltian maiden kohtaloakin pahempi? Olisi ollut, sen kertovat arkistojen salat.
Eräs salainen merkittävä lisäase oli puolustavilla joukoilla.
Se oli Jumalan Sana, jota jakoi sotilaspapisto.
Jumalan ikuinen Sana ja Ehtoollisen sakramentti olivat ahkerassa käytössä.
Jumalan Sana ja Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri vahvistivat.
Ne antoivat, uskoa, voimaa ja rohkeutta käydä päin materiaalisesti ylivoimaista Pahan valtaa vastaan.
Kollaallakin pidettiin kenttähartauksia vain 150 m rintamalinjan takana.
Esikunnasta tuli kysymys: Kestääkö Kollaa?
Komppanianpäälliköltä tuli päättäväinen vastaus: “Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan”.
Ja Kollaa kesti! Jos ei olisi kestänyt, niin se olisi todennäköisesti ollut koko Suomen loppu.
Suomi säilyi ihmeenomaisesti itsenäisenä.
Siihen tarvittiin yli-inhimillisiä ponnistuksia, paljon rukousta ja uhrimieltä.
Kovin ja pisin sota käydään kuitenkin ihmissydämissä syntiä ja Saatanaa vastaan.
Onneksi sen sodan Herra Jeesus voitti jo ennakolta meidän puolestamme ja hyväksemme.
Me voimme taistella valmiista voitosta käsin. Hän tukee meitä siinäkin sodassa.

Kenttähartaus Kollaalla 1939
Kenttähartaus Kollaalla 150 m päässä etulinjasta Jouluaattona 1939.
Pastori Antti J. Rantamaa ja taustalla ”Marokon kauhu” luutnantti Aarne Juutilainen.

Miksi Jumala ei estä sotia?
Ainakaan Jumala ei aiheuta sotia.
Kun kerran sodat ovat niin tuhoisia, niin miksi Jumala sallii niitä, voidaan kysyä.
Sodat aiheuttaa aina Paha ihmisten sydämissä.
Jumala tosin hallitsee sota-ajallakin ja on omiensa kanssa.
Säästihän hän Suomenkin tuholta Talvisodassa.
Jumala loi ihmisen ja antoi hänelle vallan päättää omista asioistaan.
Hän ei luonut ihmistä sätkynukekseen tai etäisrobotikseen.
Hitler ja Stalinkin lähtivät sotimaan välittämättä Jumalan hyvästä tahdosta.
Myöskin henkilö juo alkoholia oman päätöksensä mukaan ja näin pilaa sekä omaa että lähimmäisten elämää.
Sen suu juo, minkä käsi antaa, sanotaan.
Ihmisen vapaan päätösvallan vastapainona on vastuu.
Kerran jokainen joutuu tekemään tiliä elämästään.

Voiko kristitty olla sotilas?
Sota on aina suuri onnettomuus sekä hyökkääjälle että puolustajalle.
Jeesus sanoi vuorisaarnassaan, Matt.5:9:
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Ensin tulisikin tehdä kaikkensa, ettei sota syttyisi.
Jos ei mikään auta, niin tulee olla valmis puolustautumaan.
Tähän valtioita velvoittaa myös YK:n peruskirja.
On käynyt ilmi, että Suomi olisi voinut välttää esimerkiksi Talvisodan vain suostumalla NL:n vaatimuksiin.
Niistä olisi sitten ennen pitkää ollut seurauksena maan valtaaminen, kuten Baltiassa.
Stalin oli päättänyt vallata Suomen jo kauan ennen rauhanneuvotteluja perustuen
Molotov-Ribbentrop-sopimukseen Natsi-Saksan kanssa.
Hyökkäyksen valmistelukäskyt oli annettu alustavasti joukoille jo aikaisemmin.
Neuvottelut olivat osa taktista peliä.
Puhun tässä puolustussodasta, joka pyrkii suojelemaan maata ja kansaa.
Nykyään varsinkin siviilit, naiset, lapset ja vanhukset, ovat joutuneet ja
joutuvat tänäkin päivänä kärsimään paljon sodan jaloissa.
Tästä ovat esimerkkeinä vaikkapa Syyria, Afganistan, Irak ja Ukrainakin.
Yhteiskuntavelvollisuudet ovat Jumalan säätämys.
Ne kuuluvat maalliseen regimenttiin, joka on myös Jumalan säätämys ja hän hallitsee sitäkin.
Yhteiskunnan tehtävänä on muun muassa turvata kansalle oikeudenmukaisuus ja turvallisuus.
Maanpuolustus pyrkii suojelemaan yhteiskunnan heikkoja vihollisen mielivallalta.
Tähän tehtävään ovat velvoitettuja kaikki kansan asekuntoiset miehet, erityisesti he.
Kaikille riittää kuitenkin tehtävää Isänmaan hyväksi.
Turvallisuuden takaamiseen voi osallistua myös monilla muilla tavoilla,
kuten poliisi, palo- ja pelastuslaitos, rajavartiolaitos, väestönsuojelu ja oikeuslaitos tekevät.
Lisäksi ovat monet välttämättömät työt elinkeinoelämässä ja kotirintamalla, jotka täytyy tehdä.
Sotilas ei toimi omaan lukuunsa, vaan yhteiskunnan velvoittamana.
Hän toimii heikkojen puolesta.
Hän panee alttiiksi oman henkensä toisten puolesta.
Kuka kansaa ja perheitä muutoin puolustaisi mielivallalta, jos eivät asekuntoiset miehet?
Pitäisikö miesten jäädä kotiin ja lähettää naiset, lapset ja vanhukset hyökkäävää vihollista vastaan?
Sotilas ei syyllisty viidennen käskyn (Älä tapa) rikkomiseen, paitsi jos tappaa aseettoman sotavangin.
Sotilas toimii täyttäen yhteiskuntavelvollisuutta ja rakkaudesta lähimmäisiään kohtaan.
Jeesus sanoi, Joh.15:13: Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.
Nykyään ja ennenkin on esiintynyt niin sanottua pasifismia.
Rauhanaate eli pasifismi merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin.
Tämä asenne on hyvä ennen sotilaallista kriisiä, kuten Jeesus sanoi: Autuaita ovat rauhantekijät.
Tällöinkin tulee ennalta varautua monin tavoin mahdolliseen aseelliseen puolustamiseen.
Varautuminen joskus ennalta ehkäisee sodan syttymistä.
Sanonta kuuluu: Si vis pacem, para bellum – Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.
Tällainen yhteiskunnan varautuminen on oikeaa ja vastuullista rauhan työtä myös.
Jos sota kuitenkin puhkeaa, niin tilanne muuttuu.
Silloin on suojeltava maata ja kansaa kaikin keinoin.
Onko pasifismi pohjimmiltaan oikea asenne?
Maailmassa on paljon pahaa ja se ilmenee myös sotina.
Pahaa on vastustettava Raamatunkin mukaan ja lähimmäisiä on suojeltava.
Pasifismi ei välttämättä ota tätä riittävästi huomioon.
Myöskin nuori voi nykyään kieltäytyä aseellisesta varuspalvelusta vakaumukseensa vedoten.
Meneekö oma vakaumus tässä lähimmäisten suojelun edelle?
Valloitussota on eri asia. Siinä yleensä kansainvälisen oikeuden vastaisesti
pyritään anastamaan toisen valtion alueita, ryöstämään sekä alistamaan ja jopa tuhoamaan kansaa.
Tästä on tuoreena esimerkkinä vaikkapa Krimin tapaus, vaikkei siellä aseita käytettykään.
Uhka oli kuitenkin koko ajan päällä.
Ennemmin on toteltava Jumalaa kuin ihmisiä, sanoo Raamattu.
Tällaisen sodan tapauksessa eivät täyty puolustussodan tunnusmerkit.
Jos joku kieltäytyy osallistumasta Jumalan tahdon vastaiseen valloitussotaan, niin mielestäni se on OK.
Näinhän monet tekivät Natsi-Saksassa.
Lopuksi vielä, Jeesus sanoi, Joh.14:
27"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.

Miten Suomesta tuli kristillinen maa?
Suomi on ollut kautta historian idän ja lännen taistelukenttänä.
Erilaisia sotia ja kahakoita on tapahtunut noin 1500 vuoden kuluessa reilusti yli 100 kpl.
Suomeen kristinusko alkoi juurtua 900-luvulta alkaen jatkuen hiljalleen noin 300 vuotta.
Pääosin käännytys tapahtui Ruotsista käsin, mutta myös vaikutteita tuli aluksi idän suunnasta.
Suomalaiset olivat jo silloin jukuripäisiä kristinuskon suhteen.
Siitä kertoo myös vuodelta 1171 Paavi Aleksanteri III:n aikana laadittu Paavin kirje,
jossa käsitellään suomalaisten suhtautumista kristinuskoon.
Kirjeessä muun muassa todetaan seuraavasti: »Ylen raskas ja vaikea valitus on esitetty apostoliselle istuimelle siitä,
että suomalaiset aina, kun heitä uhkaa vihollisten sotajoukko, lupaavat säilyttää kristillisen uskon
ja pyytävät hartaasti saarnaajia ja kristillisen lain selittäjiä, mutta sotajoukon vetäydyttyä kieltävät uskon,
halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia.»
Me kaikki muistamme kertomuksen Lallista, joka surmasi Köyliön järven jäällä piispa Henrikin.
Tämä lienee tapahtunut kevättalvella 1100-luvulla.
Se oli sitä aikaa. Mikä mahtaa tilanne olla tänä päivänä?
Aktiivisia seurakuntien jäseniä lienee muutama prosentti kansasta.
Suuri osa kansasta ei välitä kristillisestä sanomasta mitään.
Maallistumista on tapahtunut paljon viime vuosikymmeninä.
Sota-aikana ja sotien jälkeen sanoma kelpasi, mutta sitten tilanne alkoi hiljalleen hiipua.
Vaikuttaa siltä, että taloudellisesti hyvinä aikoina raha ja kaikenlainen muu tulee tärkeämmäksi.

Mitä on pietismi?
Nyt kerron vähän herätysliikehistoriaa.
Herätysliikkeillä on suuri merkitys Suomelle tänäkin päivänä.
Pietismi, joka tarkoittaa hurskautta, on 1600-luvun lopussa Saksassa syntynyt luterilaisen kirkon
sisällä toiminut herätysliike, jota pidetään aitoluterilaisuuden jatkona.
Se korostaa henkilökohtaisen uskonelämän merkitystä.
Se saarnasikin parannuksen tekemisestä ja entisen syntielämän hylkäämisestä.
Toisin sanoen pelkkä kirkkoon kuuluminen ja kirkossa käynti ilman omakohtaista uskoa ei riitä.
Täytyy kääntyä syntielämästä ja tehdä henkilökohtaisesti parannus.
Lisäksi pietismi pitäytyy Raamattuun ja pitää sen arvovaltaa ehdottomana.
Pietistit kokoontuivat myös kirkon ulkopuolella seuroihin.
Näissä kokouksissa luettiin Raamattua, keskusteltiin hengellisistä asioista ja laulettiin.
Pietismin keskuspaikka Saksassa oli Hallen yliopisto.
Siellä vaikuttivat Philipp Jakob Spener ja August Hermann Francke.
Pietistiset uskovat pyrkivät yksinkertaiseen elämäntapaan.
Muun muassa muodikkaaseen pukeutumiseen ja huvitteluun suhtauduttiin kielteisesti.
Pietismissä nimenomaan maallikkokristityt olivat merkittävässä osassa liikkeessä ja sen leviämisessä.
He perustivat kouluja ja orpokoteja, julkaisivat kirjallisuutta ja auttoivat vaikeuksiin joutuneita.
He tekivät myös aktiivisesti lähetystyötä.
Hallen pietismissä opetettiin, että uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa, vaan lapsi syntyy uskoen
ja aikuisen kadotettua usko, uudestisyntyminen tapahtuu tietoisessa herätyksessä, joka johtaa selvään parannuksentekoon.
Heidän keskuudessaan opetettiin, että tosiuskovaisten seurakunta toimii kirkon sisällä.
Opetusta on perusteltu Lutherin kirjoituksilla.
Lähes kaikki Suomen luterilaiset herätysliikkeet ovat saaneet paljon vaikutteita pietismistä.
Ehkä nykyinen viides herätysliike on lähinnä taannoista luterilaista pietismiä.
Yhtä lähellä ilmeisestikin on Länsi-Suomen rukoilevaisuus.
Suomen Raamattuopisto luetaan viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvaksi kirkon sisällä.

Kuinka Karoliiniarmeija ja Pietismi liittyvät toisiinsa?
Ruotsi-Suomen armeija järjestettiin ruotujakolaitokseksi 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa.
Siinä yksi tai useampi talo ylläpiti sotilasta, joka asui annetussa torpassaan.
Tämä järjestely oli voimassa aina vuoteen 1809 saakka.
Sotilaita kutsuttiin karoliineiksi Kaarle XI – kuninkaan latinankielisen nimen Carolus mukaan.
Uskonto oli hyvin tärkeä osa armeijaa ja merkitsi paljon moraalille kansallisuusaatteen rinnalla.
Yhteinen uskonto, luterilaisuus, oli suuri yhdistäjä näistä eri kansoista kootuille sotilaille.
Papit kiertelivät osastoja nostaen moraalia muun muassa Suuren Pohjan sodan aikana.
Sotilaiden yksityiselämää valvottiin tarkasti sekä kentällä että torpilla.
Uskollisuudenvala, jonka sotilaat vannoivat Ruotsin kuninkaalle velvoitti nämä myös seuraamaan kristinuskoa,
sillä Ruotsi oli suurvalta-aikanaan tiukasti luterilaisia oppeja seuraava valtio.
Jumalan kunnioitus oli yhtä selvä asia kuin vihollisia vastaan sotiminen.
Tämä kuitenkin oli pitkälle ulkokohtaista muotojumalista kristillisyyttä.
Jumalanpalveluksiinkin marssittiin vain käskettynä ja valan vaatimana.
Tämä muotohurskas armeija kärsi musertavan tappion Pultavassa 28. kesäkuuta 1709.
Pultavan taistelua pidetään loppuna Ruotsin suurvalta-asemalle.
Pultavan kaupunki sijaitsee nykyisessä Keski-Ukrainassa.
Vangiksi joutui noin 2500 sotilasta, joista 1500 vietiin Siperiaan.
Näistä 800 oli upseereita ja monet Suomesta kotoisin.
Heitä vietiin eri paikkakunnille Siperiaan aina Kamtšatkaan saakka.
Keskeinen paikkakunta oli Uralin takana oleva Tobolsk.
Ensimmäiset saapuivat Tobolskiin elokuussa 1711 ja jäivät sinne vuonna 1721 solmittuun rauhaan saakka.
Suuren pohjan sodan aikaan liittyy Suomessa niin sanottu Isonvihan aika.
Venäläiset joukot hävittivät maata ja kansaa ympäriinsä aina Pohjanmaata myöten.
Sinä aikana asekuntoiset miehet olivat sotimassa Ruotsin armeijassa.
Isonvihan aika on ollut ehkä tuhoisin kausi Suomen historiassa.
******

Siperian pietismi
Siperian pietismin historia alkaa ajankohdasta, jolloin tulevan herätyksen
tulen kantajat kokivat parannuksen, uskon ja Jumalan voiman.
Entinen muodollinen uskonnollisuus ei enää tyydyttänyt vaikeuksien keskellä.
Monelle selvisi, että heidän elämänsä oli perustunut ”kääntymättömän ihmisen vaaralliseen suu-uskoon”.
Eräs vangituista upseereista sai käsiinsä vanhan Raamatun, jossa oli Lutherin esipuhe Roomalaiskirjeeseen.
Se avasi hänelle ”koko armonjärjestyksen”. Hän kirjoitti:
”Jouduin valtavaan katumuskamppailuun ja siinä tilassa sain turvautua Jumalan suureen rakkauteen Jeesuksessa Kristuksessa”.
”Armorikas ja ylen määrin hyvä Jumala valaisi ymmärrykseni silmät niin, että entistä perusteellisimmin
tunsin kurjuuteni ja jouduin turvautumaan Jumalan käsittämättömään armoon sekä paljon rukoilemaan.
Laupias Jumala johdatti minut pimeydestä ihmeelliseen valoonsa”.
Pian hän löysi vankilasta muitakin samanmielisiä.
Syntyi pieni uskovien perussolu.
Saksan pietismin keskeinen hahmo Hallessa August Hermann Francke mm. lähetti pietistisiä kirjoja
ja rahaa Siperiassa sotavankeudessa oleville suomalaisille ja ruotsalaisille sotilaille.
Hallessa oli syntynyt pietistinen (hurskas) herätys, jonka johtohahmo oli August Hermann Francke.
Karoliinit alkoivat pitää seuroja vankituvissaan lukien Francken postillaa,
jossa ”teroitettiin elävän kristillisyyden merkitystä ja varoitettiin luulo- ja suu-uskon vaaroista”.
Joukko kasvoi ja aluksi monet kävivät mukana muodon vuoksi ja ajan kuluksi,
mutta jotkut saivat piston sydämeensä ja tulivat herätykseen:
”Heidän silmänsä avautuivat, ja he havaitsivat muodollisen uskon pettäneen heitä.
Yhä useammat kokivat kääntymyksen, ja heidän vaelluksensa todisti, että mielen ja tahdon muutos oli tapahtunut.
He lopettivat juopottelun, kortinlyönnin ja kiroilun ja ryhtyivät rukoilemaan ja lukemaan hengellisiä kirjoja”.
Suuren Pohjan sodan päättyessä 1721 palasivat Siperiassa sotavankeina olleet karoliiniupseerit kotimaahansa heränneinä miehinä.
He saivat Siperiassa ollessaan totisen herätyksen.
Tästä ajasta kertoo seikkaperäisesti ja mielenkiintoisesti piispa Erkki Kansanaho kirjassaan: Siperia opetti.
Niinpä Suomen armeijan keskuuteen evankeliumin sanoma oli juurrutettu sotilashenkilöiden välityksellä jo karoliinien aikakautena.
Tämä uusi pietistinen herätys tempasi mukaansa muutakin väkeä Suomessa.
Tästä käytetään myös nimitystä 'Kartanoherätys', koska upseerit yleensä asuivat kartanoissa.
Tähän kuului huomattavassa asemassa olevia henkilöitä ja liikkeen yhteiskunnallinen vaikutus oli siksi merkittävä.
Pietistinen liike vaikutti erityisesti Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson aateliskartanoissa.
Kartanopietismin keskushenkilönä oli Kaarle Kustaa Armfelt (1666-1736).
Muita keskeisiä vaikuttajia olivat eräät Creutzin ja Wreden sukujen jäsenet.
Creutzin suvun kautta pietistisiä vaikutteita sai perheen kotiopettajana toiminut nuori Abraham Acrenius (1706-69),
joka myöhemmin pappina johti Lounais-Suomen rukoilevaista herätysliikettä.
Rukoilevaisuus on täten osittain jatkumoa karoliiniherätykselle.
Rukoilevaisuus on vanhin Suomen ev.lut. kirkon herätysliikkeistä.
Rukoilevaisuuteen kuuluu henkilökohtaisen kääntymyksen merkityksen korostaminen pietistisen perinteen mukaisesti.
Kristityn on käännyttävä kevytmielisestä elämäntavasta ja osoitettava uskoa arkielämässä.
Ihmisessä asuvan perisynnin vuoksi tarvitaan jatkuvaa kilvoittelua ja varuillaan oloa.
Uskovan on harjoitettava itsetutkiskelua ja pyrittävä uudistumaan ollakseen valmis jokapäiväiseen parannukseen.
Tässä toimii apuna henkilökohtainen hartaudenharjoitus, johon kuuluvat polvirukoukset,
hartauskirjallisuuden lukeminen sekä osallistuminen hartauskokouksiin.
Rukouksella on keskeinen rooli sekä rukoilevaisten henkilökohtaisessa uskonelämässä että seuroissa.

Luterilaiselle Pietismille oli ja on tyypillistä raamatullisuus, henkilökohtainen uskonratkaisu
ja parannuksenteko, sydämen usko ja harras kristillinen vaellus.
Erikoisuutena mainittakoon vielä konventikkeliplakaatti.
Erityisesti pietismin estämiseksi säädettiin Pohjoismaissa konventikkeliplakaatti vuonna 1726.
Se oli laki, joka kielsi herätysliikkeiden seurat rangaistuksen uhalla.
Se oli Suomessa voimassa aina vuoteen 1869 saakka.
Lain tarkoituksena oli säilyttää luterilainen puhdasoppisuus.
Lain rikkomisesta tuli sakkoja, vankeutta tai jopa maastakarkotus.
Mitä Matti tuumisit, jos pitäessäsi nykyään kotiseuroja Kortesjärvellä virkavalta papin kanssa
astuisi sisään ja antaisi kovat sakot ja laittaisi sinut vedelle ja leivälle?
Kyllähän sitä kristillisessä kentässä monenlaista kuulee nykyäänkin,
mutta tämä seurakielto on melkein Suomen ennätys omituisuudessaan.
Voi Pyhä Yksinkertaisuus!
Nämä sanat lausui uskonpuhdistuksen edeltäjä teologi Juhana Hus viimeisinä sanoinaan,
kun hänet vuonna 1415 Tsekinmaalla poltettiin roviolla muka vääräoppisena.

Jääkäriliike
Jääkäriliike käynnistyi ylioppilaspiireissä vuoden loppupuolella 1914.
Nuoria siirtyi Saksaan saamaan sotilaskoulutusta kaikkiaan 1895 vapaaehtoista.
Siirtyminen tapahtui Ruotsin kautta joko Merenkurkun yli tai paljolti Kemin ja Tornion kautta.
Luotiin etappiverkosto sekä Suomeen että Ruotsiin, jolloin nuoret siirtyivät etapista toiseen.
Saksassa muodostettiin Jääkäripataljoona 27 näistä nuorukaisista.
Tavoite oli hankkia Suomelle itsenäisyys, mikä sitten onnistuikin.
Koulutusjakso Saksassa ajoittui vuosiin 1915-1918, jonka jälkeen jääkärit siirtyivät Suomeen.
Pataljoona otti osaa taisteluihin Venäjää vastaan Baltiassa ja sai näin taistelukokemusta.
Jääkärit vannoivat valan Suomen lailliselle hallitukselle Liepajan (entinen Libau) Pyhän kolminaisuuden kirkossa 13.2.1918.
Valatilaisuus päättyi Isänmaan virteen "Oi Herra, siunaa Suomen kansa" ja Jääkärimarssiin.
Liepaja sijaitsee Latviassa Itämeren rannalla ja on satamakaupunki.
Sieltä jääkärit nousivat kahteen Suomeen menevään laivaan.
Noin kolmasosa jääkäreistä jätti palaamatta Suomeen, osa poliittisista syistä.
950 miehen suuruinen pääjoukko saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918 ja siirtyi pääosin hallituksen joukkojen riveihin.
Sodan jälkeen osa jääkäreistä siirtyi siviilitöihin ja osa jäi armeijan palvelukseen.
Valtaosa jääkäreistä osallistui talvi- ja jatkosotaan.
Suhteessa väkilukuun eniten jääkäreitä värväytyi Kortesjärveltä.
Alue kuuluu nykyään Kauhavan kaupunkiin.
Kortesjärvi on tällä perusteella ilmoittanut olevansa jääkäripitäjä.
Kortesjärvellä on myös jääkärimuseo.

Mitä soturikuningas Daavidin esimerkki kertoo?
Daavid on ollut juutalaisten menestyksekkäin maallinen kuningas kautta historian.
Hän kukisti naapurikansat tuona niin sotaisana aikana ja sotaisalla alueella.
Daavidin historia on melkein kokonaan sotahistoriaa.
Se oli sitä sotaista Vanhan Liiton aikaa.
Tosin on sotia syttynyt Uuden Liitonkin aikana liian kanssa.

Jumala oli hylännyt kuningas Saulin, joka ei elänyt Jumalan mielen mukaisesti.
Profeetta Samuel sai Jumalalta kehotuksen mennä betlehemiläisen Iisain luo, jonka poikien joukosta
Jumala oli valitseva mielensä mukaisen seuraavan kuninkaan, 1.Sam 16:1.
Samuel meni Iisain luokse, jossa Iisai esitteli seitsemän poikaansa yksitellen Samuelille.
Näistä kukaan ei kelvannut Jumalalle. Sitten Samuel kysyi Iisailta: ”Tässäkö ovat kaikki poikasi?”
Iisai vastasi: ”Nuorin on vielä jäljellä, mutta hän on nyt lampaita paimentamassa.”
Samuel sanoi Iisaille: ”Lähetä hakemaan hänet.
Emme voi aloittaa ateriaa ennen kuin hänkin on paikalla.”

Daavid haettiin paimenesta. Silloin Herra sanoi: ”Tämä se on, voitele hänet!”
1.Sam 16:13: Samuel otti öljysarvensa ja voiteli Daavidin siinä veljesten keskellä,
ja Herran henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä päivästä alkaen. Sitten Samuel palasi Ramaan.
Huomatkaamme tämä: Herran henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä päivästä alkaen.
Daavid kutsuttiin siis paimenesta saamaan voitelu seuraavaksi kuninkaaksi.
Tässä käy ilmi, kuinka ihmisen mittapuun mukainen valinta voi olla erilainen kuin Jumalan valinta.
Iisai varmaan esitteli pojat oman arvionsa mukaisessa kuninkaaksi sopivuuden järjestyksessä.
Jumala voi kuitenkin kouluttaa ja käyttää vähäpätöiseltä vaikuttavaa henkilöä tekemään suuria asioita.
Kun Daavid esiteltiin viimeisenä, niin näin Jumala teki selväksi, kuka oli hänen valintansa.
Muutoin joku veljistä olisi saattanut sanoa, että kyllä minut olisi voideltu, mutta Daavid veti välistä.

Mikä Daavidissa mahtoi olla sellaista, että Jumala mielistyi häneen?
Sydämen asenne Herran suhteen oli oikea.
Hän pitäytyi Herran Sebaotin uskon kuuliaisuuteen.
Herra Sebaot tarkoittaa: Sotajoukkojen Herra (tai Jumala).
Tämä sydämen asenne tulee esiin erityisesti kertomuksessa Daavidista ja Goljatista.
Toisekseen Daavid oli kuuliainen isälleen ja hoiti annettua tehtävää tunnollisesti.
Hän ei väheksynyt lammaspaimenena olemista.
Siellä paimenessa pienen tehtävän puitteissa hän kehittyi rohkeaksi ja toimelliseksi.
Vaikka hän oli yksin tai lähes yksin asumattomalla vuoristoseudulla, hän ei lintsannut tehtävässään.
Hän hoiti laumaa itsenäisesti ja sisältäpäin motivoituna ilman, että joku olisi ollut koko ajan kehumassa ja silittämässä päätä.
Hän piti parempana isän antaman tehtävän hyvää hoitamista kuin vaikkapa kaupungin maallisissa iloriennoissa olemista.
Jeesus kertoi vertauksen palvelijoista, joille isäntä antoi talentteja asiointia varten, Matt 25:21:
Isäntä sanoi hänelle: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija.
Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!”

Siispä Daavid harjaantui suuria tehtäviä varten pienen tehtävän kautta, jossa hän oli uskollinen ja luotettava.

Raamattu kertoo, että Herran henki siirtyi pois Saulista, ja Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa häntä.
Saulin palvelija ehdotti, että haettaisiin mies, joka osaa soittaa harppua.
Tämä soitto sitten tekisi Saulille hyvän olon.
Asia eteni niin, että lopulta 1.Sam. 16:19: Saul lähetti sananviejien mukana Iisaille käskyn:
”Toimita luokseni poikasi Daavid, lammaspaimen.”
Näin Daavid sai ”ylennyksen” tahtomattaan.
Hän ei sitä itse havitellut, vaan olisi jatkanut lammaspaimenena tyytyen siihen tehtävään ja hoitaen sitä parhaan kykynsä mukaan.
Tässäkin on yksi hyvän johtajuuden periaate, että ei liian innokkaasti pyri eteenpäin
eli ylemmäs, ainakaan omin voimin kyynärpäätaktiikalla.

Merkittävän askeleen Daavidin tiellä Israelin kuninkaaksi muodosti kuuluisa kaksintaistelu Daavid vastaan Goljat, 1.Sam. 17.
Siinä tuli ilmi myös Daavidin ominaispiirteitä.
Filistealaiset hankkiutuivat sotaan Saulin joukkoja vastaan ja joukot olivat ryhmittyneet kahden vuoren rinteelle.
Näiden vuorten ja joukkojen välissä oli laakso.
Ratkaisutaistelu antoi odottaa itseään.
Filistealaisilla oli suuri mies Goljat, joka oli lähes kolme metriä pitkä.
Hänellä oli raskas pronssinen suojavarustus kypärän kera, joka varustus painoi 67 kg,
ja keihäänsä varsikin oli kuin kangaspuiden tukki, jonka rautakärkikin yksinään painoi noin 7 kg.
Sääret olivat myös suojattu pronssisuojilla.
Hän haastoi Saulin joukoista miestä kaksintaisteluun, mikä ratkaisisi koko sodan.
Häviäjän joukoista tulisi toisen orjia.
Goljat sanoi, 1.Sam. 17:10:
”Minä olen nyt häpäissyt Israelin joukot. Lähettäkää jo mies tänne, niin että pääsemme taistelemaan!”
Saulin joukot säikähtivät ja joutuivat pelon valtaan.
Goljat astui esiin joka aamu ja ilta neljänkymmenen päivän ajan.
Sillä välin Daavid, vaikka olikin Saulin hovissa, meni välillä paimentamaan isänsä lampaita.
Hänellä varmaan oli hyvät oltavat Saulin hovissa ja hän olisi voinut viettää leppoisaa elämää siellä.
Kuitenkaan hän ei jättänyt isäänsä ja lammaslaumaa, vaan mahdollisuuksiensa mukaan paimensi sitä.
Tämä kielii siitä, että hänellä oli vastuuntuntoa, kuuliaisuutta ja pojan rakkautta isäänsä kohtaan.
1.Sam 17:17: Kerran Iisai sanoi pojalleen Daavidille:
”Ota tästä säkillinen paahdettuja jyviä ja kymmenen leipää ja vie ne kiireesti veljillesi leiriin...”
Daavid saapui Saulin sotaleiriin ja meni tervehtimään veljiään.
Samaan aikaan Goljat astui jälleen esiin ja lausui samat herjaavat sanat Daavidin kuullessa ne.
1.Sam. 17:24-25: Kun israelilaiset näkivät taistelijan, he vetäytyivät kauhuissaan taaksepäin
ja sanoivat toisilleen: ”Katsokaa, nyt se mies tulee! Taas hän astuu esiin pilkkaamaan israelilaisia.
Jos joku pystyy tappamaan tuon miehen, kuningas tekee hänestä upporikkaan, antaa hänelle tyttärensä
ja nostaa koko hänen sukunsakin Israelin etuoikeutettujen joukkoon.”

Daavid sanoi: ”Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen oikein on, kun hän uskaltaa pilkata elävän Jumalan taistelurivejä?”
1.Sam. 17:28: Kun Daavidin vanhin veli Eliab kuuli, mitä Daavid puhui miehille, hän suuttui ja sanoi:
”Mitä sinä tänne tulit? Ja kenen huostaan jätit ne lammasparat siellä vuorilla?
Minä kyllä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi. Sotaa katselemaan sinä vain ole tullut.”

Vanhimman veljen arvio oli, että Daavid oli sisukas.
Hän ei hevin antanut periksi vaikeuksia kohdatessaan.
Veljen lausumasta voi myös arvella, että hän halusi suojella pikkuveljeään ja oli huolissaan hänestä,
ettei hän vaan menisi tekemään mitään uhkarohkeata.
Daavidin puheet kantautuivat Saulin korviin ja hän kutsui Daavidin luokseen.
1.Sam. 17:32-37: 32 Daavid sanoi Saulille: "Kuninkaan ei pidä menettää rohkeuttaan!
Minä, sinun palvelijasi, menen taistelemaan tuon filistealaisen kanssa."
33 Saul sanoi Daavidille: "Ei sinusta ole taistelemaan tuon filistealaisen kanssa.
Sinähän olet vasta poikanen, ja hän on ollut soturi nuoruudestaan asti."
34 Mutta Daavid vastasi: "Minä, sinun palvelijasi, olen paimentanut isäni lampaita.
Kun leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumastani,
35 minä lähdin sen perään ja löin sitä ja tempasin lampaan sen kidasta.
Kun se hyökkäsi kimppuuni, minä tartuin sitä parrasta ja hakkasin sen hengiltä.
36 Minä olen tappanut sekä leijonan että karhun.
Tuon ympärileikkaamattoman filistealaisen käy samoin, koska hän on pilkannut elävän Jumalan taistelurivejä."
37 Daavid sanoi vielä: "Herra, joka pelasti minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tuon filistealaisen käsistä."
Silloin Saul sanoi Daavidille: "Mene, Herra olkoon sinun kanssasi!"
Tässä tulee esiin Daavidin vahva luottamus Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa.
Hän oli todella rohkea eikä ”kuvia kumartanut”.
Tavanomaisen ajattelun mukaan tilanne oli toivoton Daavidin kannalta.
Hänellä oli kuitenkin elävän Jumalan antama uskonrohkeus sisimmässään.
Daavidin ylle puettiin Saulin sotavarustus, mutta se oli painava ja oli hankala liikkua sen kanssa.
Näiden sijaan hän valitsi ”kevyen jalkaväen” varustuksen: sauva, paimenlaukku, linko ja viisi sileää kiveä puronuomasta.
Tähän sisältyy nerokasta taktista ajattelua.
Goljat tietenkin oletti, että vastaan tulee samalla tavalla varustautunut taistelija.
Silloin hän olisi ollut ylivoimainen. Daavid päätyi kuitenkin varustukseen,
joka sallii nopean liikkumisen, ja joka oli hänelle tuttu.
Vaikka varustus ja aseistus ei ollutkaan niin tulivoimainen, hän osasi käyttää sitä.
Daavid osasi tehdä oikean tilannearvion itsekin, ettei hän pärjäisi Goljatille tavanomaisessa taistelussa.
Daavidilla järki pelasi rohkean mielen lisäksi.
Daavid lähestyi Goljatia ja Goljat Daavidia.
Varmaan ensirekatio Goljatilla oli, että suu loksahti auki.
Pian hän kuitenkin alkoi herjata Daavidia: 1.Sam 17:43-44:
43 Hän huusi Daavidille: "Koirako minä olen, kun tulet minua vastaan keppi kädessä?"
Ja filistealainen kirosi Daavidia kaikkien jumaliensa nimeen
44 ja sanoi: "Tule tänne, niin minä syötän sinun lihasi taivaan linnuille ja villipedoille!"
45 Mutta Daavid vastasi: "Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs,
mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä.
Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä olet pilkannut.

46 Tänä päivänä Herra jättää sinut minun käsiini.
Minä katkaisen kaulasi ja syötän sinut ja koko filistealaisten sotajoukon raadot taivaan linnuille ja villipedoille.
Silloin koko maa saa tietää, että Israelilla on Jumala,
47 ja koko tämä joukko tajuaa, että Herra voi auttaa ilman miekkaa ja keihästä.
Sota on Herran vallassa, ja hän antaa teidät meidän käsiimme."

Olisipa tämän tapahtumien kulun saanut videolle!
Tässä Daavid ei osoittanut minkäänlaista pelkuruutta, vaikka panokset olivat suuret:
- Jos hän häviää, hän menettää henkensä.
- Jos hän häviää, israelilaisten sotajoukko tulisi häpäistyä perin pohjin.
- Jos hän häviää, israelilaisista tulisi filistealaisten orjia tai ainakin häviö olisi suuri.
- Hän ja hänen koko sukunsa joutuisi suureen häpeään.
- Hänen saamansa voitelu, jonka Jumala oli käskenyt, profeetta Samuelilta tulevaksi Israelin kuninkaaksi valuisi tyhjiin.
Kuinka taistelu sitten kehittyi?
1.Sam 17:48-51:
48 Kun filistealainen lähti tulemaan Daavidia kohti, Daavid ryntäsi juosten häntä vastaan
49 pisti kätensä laukkuun ja otti sieltä kiven. Hän linkosi sen ja osui filistealaista otsaan.
Kivi puhkaisi otsan, ja filistealainen kaatui suulleen maahan.
50 Näin Daavid voitti filistealaisen ilman miekkaa pelkällä lingolla ja kivellä,
kaatoi hänet maahan ja otti hänet hengiltä.
51 Daavid juoksi filistealaisen luo, tarttui hänen miekkaansa ja veti sen tupesta,
iski hänet kuoliaaksi ja hakkasi häneltä miekalla pään poikki.

Seurauksena oli, että israelilaiset saivat suuren voiton filistealaisista.
Tästä seurasi myös, että kansa sai asua ainakin hetken rauhassa.
Tuohon aikaan tappio sodassa saattoi merkitä jopa koko kansan tuhoa.

Daavid oli paimenessa ollessaan hyvä paimen, joka huolehti laumastaan.
Hyvä paimen tulee sitten vastaan Jeesuksen opetuksessa, missä hän sanoi itseään hyväksi paimeneksi.
Jeesus sanoi Joh 10:11: ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta . . .”
Daavidin toiminta on esimerkkinä tämänkin päivän johtajille, että tulee pitää huolta johdettaviksi uskotuista.
Hän pani alttiiksi henkensä lampaiden tähden.
Vielä suuremmalla syyllä niin voi tehdä ihmisten tähden.
Vaikkei nykyään henkeään, niin ainakin voi panna peliin taitonsa ja vaivannäkönsä.
Lisäksi hän omistautui hänelle uskotulle tehtävälleen, jopa vuorilla yksinään.
Nuori mies olisi kaupungissa keksinyt itselleen yhtä ja toista mukavaa ajankulua.
Niin on nykypäivänäkin, että niin johtajan kuin johtajaksi kasvavan on hyvä ja otollista
omistautua annetulle tehtävälle, mielellään vielä Herraan tukeutuen.
Kyllä viime kädessä Jumala hänet ajallansa korottaa, jopa ruhtinasten rinnalle.
Ja vaikkei korottaisikaan, niin Herran kanssa vaeltaminen on parempi kuin maailman ilot ja kunnia.
Huono vaihtoehto on se, että suorittaa annettua tehtävää pakkopullana, pitkin hampain ja koko ajan maristen
ja samalla omistautuen sille, kuinka pääsisi etenemään urallaan ja saisi enemmän palkkaa.

Daavid ei pelännyt, koska hän oli ollut Herran koulussa paimenessa ja hänellä oli sisäinen varmuus Herrassa.
Siinä koulussa hänen järkensä ja toimintakykynsä oli myös kehittynyt.
Hän ei pelännyt, kuten muut israelilaiset, vaan kykeni ajattelemaan tilannetta ja taktiikkaa.
Goljat oli kömpelö ja hidasliikkeinen köntys ison kokonsa ja raskaan varustuksensa takia.
Daavidilla oli kevyt varustus ja liikkuminen oli nopeaa.
Daavid varmasti näki Goljatin hitauden ja niinpä hän päätyi ajattelussaan
perusteltuun johtopäätökseen siitä, kumpi taistelun voittaa.
Siksi hän saattoi sanoa: Tänä päivänä Herra jättää sinut minun käsiini.
Minä katkaisen kaulasi ja syötän sinut ja koko filistealaisten sotajoukon raadot taivaan linnuille ja villipedoille.

Ja näin kävikin.
Itse asiassa Goljat oli Daavidille vaarattomampi vastustaja kuin karhu tai leijona, jotka sentään ovat hyvin nopeita liikkeissään.
Daavid olisi vikkelänä helposti voinut väistää raskaan keihään ja miekan iskut.
Daavidilla oli itse asiassa mahdollisuudet useaan erilaiseen taistelun kulkuun riippuen tilanteen kehittymisestä,
ei ainoastaan lingon käyttöön.
Hänellä oli tukeva paimensauva, jolla olisi voinut antaa nopeita täsmäiskuja köntyksen avoimiin kohtiin ja
näin lamauttaa Goljat ja sitten olisi voinut antaa lopullisen iskun.
Tosin linko ratkaisi taistelun heti alkuunsa.

Suomen Talvisota muistuttaa melko paljon taistelua Daavidin ja Goljatin välillä.
Pieni kevyesti aseistettu alivoimainen jalkaväki puolustautuu suurvallan mies- ja materiaalimäärältään
sekä tulivoimaltaan ylivoimaista konearmeijaa vastaan.
Tässäkin taistelussa tarvittiin yllättäviä taktisia ratkaisuja.
-----------------------
* * * * *