Minkki - Neovison vison Minkki - Neovison vison
Minkki kuuluu pieniin näätäeläimiin.
Se on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi.
Minkkiä tarhataan laajasti sen arvokkaan turkin takia.
Minkin pituus on 35-45 cm, häntä 13-23 cm.
Urosten paino 0,5 kg-1,5, naaraiden alle kilon.
Minkin turkki on tummanruskea, joskus mustanruskea.
Minkki on tuotu Suomeen Pohjois-Amerikasta 1920-luvulla turkiseläimeksi.
Tarhoilta on myös päässyt luontoon minkkejä, jossa ne lisääntyvät.
Villiminkin saalismäärät ovat vuosittain noin 50 000 yksilöä.
Se ui vaivatta kilometrien matkoja saaresta toiseen.
Minkki tuhoaa etenkin saaristoalueilla linnunpesiä ja lintuja.
Se syö linnunpoikasia ja munia, aikuisia lintuja, matelijoita,
sammakoita, piennisäkkäitä, kaloja, raatoja sekä marjoja ja sieniä.
Koronaviirus voi tarttua tarhattuihin minkkeihin.
Minkin pyydystämiseen ei vaadita metsästyskorttia.
Silti sen tulee tapahtua turvallisesti, nopeasti ja taidolla.
Kiima-aika on maaliskuussa, kantoaika yleensä 42-51 vrk.
Poikaset, joita on 2-6, syntyvät huhti-toukokuussa.
Pesä on rantapenkereessä.
Metsästysaika koko maassa 1.8.2021 - 31.7.2022.
Lisätietoja Minkistä